Juuri lukion/ammattikoulun tai vastaavan päättäneitä nuoria sankareita ja sankarittaria.
Opiskelut suorittaneita ja työttömän arjen vastaaottamisen sijasta matkustamaan lähteneitä.
Työttömäksi jääneitä ja matkustamaan lähteneitä.
Itsensä irtisanoneita matkahaaveitaan toteuttavia.
Uuteen-Seelantiin opiskelemaan tulleita.
Ikuisuusmatkailijoita.
Ja niin monia muita.
Ympärillä leijailee paljon erilaisia matkasuunnitelmia ja matkakertomuksia. Toiset reissaajat laativat aikataulullisesti tiukkoja ja joustamattomia matkasuunnitelmia: yö siellä, toinen täällä, juosten läpi Uuden-Seelannin! Toiset sen sijaan elävät iloisesti päivän kerrallaan: "Ei suunnitelmaa on paras suunnitelma." Omat suunnitelmani ovat niinkin tiukat, että olen päättänyt tallustella molemmilla pääsaarilla.
Mutta on myös ilahduttavan paljon niitä, jotka eivät ensimmäisenä täräytä ilmoille sitä valitettavan tyypillistä itsemurhatilastotietämystään. Suomi tiedetään muun muassa Tarja Turusesta ja - hyvin ajankohtaisesti - hyvästä (heh heh) taloustilanteestaan.
Uusiseelantilaisista en kirjoita vielä mitään muuta kuin että jopas on hullua ja hämmentävää porukkaa! Palaan näihin kiiveihin joskus myöhemmin.
So many stories and travel plans around you.
"No plan is the best plan." I agree!
"You are the first Finn I've ever met." Surprise, surprise.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti