You snore!

Olen ollut onnekas tavatessani matkani aikana läjäpäin mukavia ihmisiä ja kukapa nyt ei tykkäisi viettää aikaa mukavien ihmisten ja valloittavien persoonien seurassa. Mutta vaikka kuinka sitä viihtyisikin, niin voi väsy iskeä, kun kasvot ympärillä vaihtuvat jatkuvalla syötöllä. Kohtasin oman aallonpohjani äskettäin. Olo on kuin rikkinäisellä nauhurilla: toistat samoja faktoja itsestäsi ja kotimaastasi päivästä toiseen ja nyökyttelet samoille väsyneille vitseille ja faktoille joko kotimaastasi tai muiden kotimaista ja lopulta haukottelet sinua vastapäätä innoissaan suomen kielellä kiroilevalle reissaajalle. "Minäkin osaan suomea!" No näemmä!

Rikkinäisenä kasettinauhurina toimimisen lisäksi vähissä oleva oman rauhan ja ikioman tilan puute on alkanut kaivella. Ei sillä, ettenkö olisi tiennyt, mitä tuleman pitää, kun päätin lähteä työlomalaiseksi Uuteen-Seelantiin. Tiesin, että oma rauha ja tila tulevat olemaan kortilla, mutta pitkässä juoksussa sekin voi väsyttää. Entä jos minua ei juuri tänään kiinnostakaan tavata yhtään uutta reissaajaa? Entä jos minä en jaksa jälleen kerran tavata nimeäni? Entä jos minä en jaksakaan lähteä tänään rannalle muiden mukana?

Ja se oma tila, oivoi. Erityisesti uuteen hostelliin mennessä saat aina ensimmäisenä etsiä tupaten täynnä olevista jääkaapeista itsellesi sen pienen sopen omille ruoillesi ja muistathan pitää huolen, että joka perhanan porkkana on merkitty nimelläsi tai et enää löydä niitä sieltä jääkaapin toiseksi alimman hyllyn oikeasta takakulmasta. Vai oliko se sittenkin vasen takakulma? Äh, hei, joku on siirtänyt ne nimeämäsi porkkanat ylähyllylle toisen reissaajan maitopurkin taakse. No onneksi sentään vielä löytyvät jääkaapista!

Juuri kun aloin pohtia työnhaun lomassa, että koettaisin löytää itselleni huoneen kimppakämpästä täältä Nelsonista, jotta saisin edes hieman enemmän sitä kaipaamaani omaa tilaa ja rauhaa, minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus saada ihan oma huone ja kylpyhuone käyttööni muutamaksi viikoksi. Olin jo sanomassa heippoja hostellin pomolle rinkka selässäni aikomuksenani muuttaa toiseen hostelliin viettämään uutta vuotta toisella puolella Nelsonin keskustaa, kun 10 minuuttia myöhemmin seisoinkin reppuineni valtavassa omakotitalossa toisessa kädessäni kotiavain ja toisessa puhtaat lakanat.

Asetuttuani taloksi sain soiton eräästä kaupungissa sijaitsevasta hostellista, johon olin lähettänyt työhakemuksen koskien hostellin vastaanottovirkailijan paikkaa. Pomo olisi ollut valmis palkkaamaan minut pelkän työhakemuksen ja puhelun perusteella, mutta en minä nyt niin sponttaani ole, etten kävisi ensin tarkistamassa, millainen hostelli ja sen henkilökunta on. Kävin kurkkaamassa hostellin ja kyselemässä lisää yksityiskohdista koskien työtä. Seuraavana aamuna aloitin työt, mutta tutkiskelen ja tunnustelen tilannetta vielä hieman. Reppureissareiden puskaradio on nopea ja tehokas, ja antoi pohtimisen aihetta koskien kyseistä hostellia työympäristönä.

~

I've got a low phase in my travelling. I'm fed up with being like a broken tape recorder. "Yes, I am from Finland. Yes, my name is spelled this and that way. Yes, I know, New Zealand is freaking expensive country." Also, everything around you changes all the time and that is surprisingly tiring.

I had a chance to move to normal house and stay there for couple of weeks for free just because there are still some hospitable people in this world. After moving to this house I got a call from a hostel down the street. I got a work as a receptionist in this hostel and started working there the next day. I'm not 100 % sure yet, though. Job itself is good but working environment might turn out to be a problem.

Aurinkoinen Nelson

Nelson ylpeilee Uuden-Seelannin aurinkoisimman kaupungin tittelillä Blenheimin rinnalla. Nelson on kahviloilla ja ravintoloilla sekä taidegallerioilla päällystetty vilkas meren rannalla sijaitseva kesäkaupunki.

Tulin Nelsoniin viettämään joulun ja uudenvuoden. Viettävät täällä päin joulua 25. päivä joulukuuta, joten minulle tutumpi 24. päivä joulukuuta kului melkolailla kuten mikä tahansa päivä. Aaton aatto, jouluaatto sekä joulupäivä sisälsivät aurinkoa ja hiekkaa varpaissa.

Huomaa varvassandaalit! 

Joululahja jenkkireissaajalta

Hyvää joulua!

25. päivä kului Kaiteriterin rannalla sekä Abel Tasmanin kansallispuistossa brittireissaajan kanssa tallustellessa. Abel Tasman on Uuden-Seelannin pienin, mutta kenties vaikuttavin kansallispuisto.

Kaiteriteri

Abel Tasman

~

What a different Christmas! Warm and sunny days and once again beautiful beaches.

Onnellinen Blenheimissä

Tulen muistamaan Blenheimistä auringon ja lämmön, minut iloiseksi tekevät Kerikeristä tutut reissaajat ympärilläni ja yhden parhaista syntymäpäivistäni.

Tulen myös muistamaan henkilökohtaisen maanpäällisen taivaani: kirsikkafarmin! Rakastan kirsikoita! Reissukaverini vei minut aina iltaisin salaa Blenheimin laidalla sijaitsevalle kirsikkafarmille, jossa hän työskenteli ja minähän otin ilon irti! Farmilla kasvoi viittä eri kirsikkalajiketta ja voin kertoa, että olivat melkoisen hyviä!

 

Kirsikoiden päivittäisen ahmimisen lisäksi teimme ja näimme paljon ja monenmoista. Viikko Blenheimissä kului aivan liian nopeasti.

Paahteinen Blenheim ja hieman
hakusessa oleva joulufiilis!

~

Cherries! So much cherries! And happiness!

Not so well in Wellington

Aina Wellingtonia ajatellessani mielessäni on pyörinyt kuva todella, todella kovan tuulen ja sateen muodostamasta kauniista sekasorrosta ja harmaudesta. Ei ei, en kuitenkaan päässyt todistamaan tuulennopeuksia, joiden ansiosta voisi nojata ilmaan michaeljacksonmaisesti enkä myöskään joutunut kaivamaan sadetakkiani rinkkani pohjalta. Wellington oli tyyni ja aurinkoinen!

Neljä päivää Wellingtonissa kuluivat pääosin voimia keräten. Hostellihuoneessa neljän saksalaisen lisäksi majaa pitänyt chileläispoika oli jopa pelottavan innostunut läsnäolostani ja voi miten tuo innostus vaihtui niin nopeasti raskaisiin, pitkiin huokauksiin ja lopulta puhumattomuuteen, kun poika ei ottanut uskoakseen, että minä olin hieman kipeä. Tottakai minun olisi pitänyt kiivetä hänen kanssaan näköalapaikalle Mt Victorialle, käydä toisella mäellä Wellingtonin kasvitieteellisessä puutarhassa, lähteä ensi-iltaan katsomaan uusinta hobittipätkää ja myös käydä greisibailaamassa kaupungin yöelämässä. Kohtelias kieltäytyminen lukuisista aktiviteeteista kuumemittaria heiluttaen ei näyttänyt välittävän oikeanlaista viestiä. Rankin suorittamani aktiviteetti oli vierailu Te Papa -museoon.

Te Papa onnistui innostamaan
vähän väsyneempääkin reissuajaa.

Viimeisenä päivänä ennen seuraavan aamun lauttamatkaa olo oli jo terve ja vietin viihtyisän illan Wellingtonin yliopistossa työskentelevän virolaisen nuoren naisen kanssa, jonka yhteystiedot olin saanut jo ennen Uuteen-Seelantiin saapumistani opiskelukaveriltani. Kiitos seuralaiseni paikallistuntemuksen viimeinen ilta Wellingtonissa sujui mukavasti.

Seuraavan aamun lauttamatka Eteläsaarelle sujui mutkitta. Lautta kulki ajallaan yhä vain tyynessä ja aurinkoisessa säässä. Paikalliset sanovat, että lauttamatka Wellingtonin ja Pictonin välillä voi olla parhaimmillaan, tai pahimmillaan, yksi maailman rankimpia. En päässyt todistamaan sitäkään sekasortoa!

Ensimmäinen näkymä Eteläsaaresta

Lauttamatkan kohokohta: näin delfiinejä! Kolme eri delfiiniporukkaa kävi saattamassa meitä lauttamme lipuessa eteläsaaren röpelöisen rannikon lomassa.

~

Wellington is a nice and relatively small place. Unfortunately I was a bit sick most of the time. Even though I didn't see much I don't feel like I missed much as I was able to visit Te Papa museum and go around a bit more on the last day before taking a ferry.

Trip from Wellington to Picton (South Island) was good! Locals say it can be the roughest ride in the world. I couldn't have guessed it on my trip. Calm and beautiful, and dolphins!

Sohvasurffausta Napierissa

Eräänä päivänä löysin itseni miettimästä, että nyt riitti oleskelu Taupossa! Päätöstä ei puoltanut mikään yksittäinen tapahtuma tai edes tapahtumien sarja, vaan yllättäen nurkan takaa tullut tunne, että taas olisi aika pakata rinkka. Ja niin minä ilmoitin hostellin pomolle ja purjeveneen kipparille että iso kiitos kaikesta, mutta meikämandoliino jatkaa matkaa.

Siirsin tukikohtani kolmeksi päiväksi Pohjoissaaren itärannikolle, Napieriin. Napierissa minua odotti aivan ihastuttava sohvasurffausemäntä aivan ihastuttavalla asuinalueella aivan ihastuttavassa talossa aivan ihastuttavan kämppiksen ja aivan ihastuttavien kolmen ranskalaisen sohvasurffaajan kanssa! Ja mihinkäpä me niistä saksalaisista pääsisimme; seuraamme liittyi myöhemmin samana päivänä myös vielä yksi sohvasurffaaja viettämään viikonloppua Napierissa.

Muuten! Ratkaisin vihdoinkin tyypillisen suomalaisen ruoan valmistamiseen liittyneen ikuisuusongelman koskien erilaisten ruokien suomalaisuutta! Surffausemäntä pyysi minua valmistamaan tyypillistä suomalaista salaattia lauantai-iltana järjestettäviin grillijuhliin. Jaa että suomalaista salaattia? Niin sanotusti perinteisen suomalaisen ruoan ideoiminen ja valmistaminen ulkomailla noin ylipäätäänkin on jo haaste! Koin pienen ahaa-elämyksen ja pyöräytin rosollin! Ei taaskaan mikään puhtaasti suomalainen ruoka, mutta tarpeeksi suomalainen näin toiselta puolelta maailmaa katsottuna. Ja onhan se joulukin ihan kohta.

Elelin nuo kolme kesäpäivää hymy korvissa ympäri vuorokauden. Saimme mahdutettua hurjasti tekemistä ja näkemistä jokaiseen päivään kuitenkaan juoksematta holtittomasti ympäriinsä. Viikonlopun ehdoton kohokohta oli auringonnousun näkeminen Te Mata-nimisen vuoren huipulta. Ei ollut mikään helppo suoritus herätä iloisten parin tunnin yöunien jälkeen, mutta onnistuimmepa vain tavoitteessamme nähdä auringonnousu ensimmäisten joukossa maailmassa.

Ihasteltuamme auringonnousua kurvasimme Hastingissa järjestettävälle ulkoilmatorille syömään aamupalaa. Viikonlopun jännittävin juttu oli vehnänorasshotti! Eräällä kojulla survottiin ruohoa pienen lihamyllyn tapaisen koneen läpi ja tuloksena syntyneen mehun pitäisi olla erittäin terveellistä ja vaikka mitä mahdollista! Surffausemäntämme tarjosi meille shotit. Vaikuttava makuelämys, mutta en joisi toista kertaa.

Oli valtava sääli jättää Napier ja nuo mahtavat tyypit taakse, mutta vielä olisi pyörähdettävä Wellingtonissa ennen kuin Pohjoissaari vaihtuisi Eteläsaareen.

~

Couchsurfing in summery Napier! I would have loved to stay longer but Wellington was already waiting for me.

Meitä ja muita

Sen lisäksi, että olen ihmetelly ja ihastellut kaikkea, mitä Uusi-Seelanti minulle tarjoaa, olen myös ihmetellyt ja ihastellut kaikkia matkani varrella tapaamiani ihmisiä.

Juuri lukion/ammattikoulun tai vastaavan päättäneitä nuoria sankareita ja sankarittaria.
Opiskelut suorittaneita ja työttömän arjen vastaaottamisen sijasta matkustamaan lähteneitä.
Työttömäksi jääneitä ja matkustamaan lähteneitä.
Itsensä irtisanoneita matkahaaveitaan toteuttavia.
Uuteen-Seelantiin opiskelemaan tulleita.
Ikuisuusmatkailijoita.
Ja niin monia muita.

Ympärillä leijailee paljon erilaisia matkasuunnitelmia ja matkakertomuksia. Toiset reissaajat laativat aikataulullisesti tiukkoja ja joustamattomia matkasuunnitelmia: yö siellä, toinen täällä, juosten läpi Uuden-Seelannin! Toiset sen sijaan elävät iloisesti päivän kerrallaan: "Ei suunnitelmaa on paras suunnitelma." Omat suunnitelmani ovat niinkin tiukat, että olen päättänyt tallustella molemmilla pääsaarilla. 

Lähes jokaiselle tähän mennessä tapaamalleni reissaajalle minä olen se ensimmäinen heidän tapaamansa suomalainen. Suomikuva on ajoittain sysisynkkä ja minä teen kaikkeni valistaakseni ihmisiä yöttömistä öistä ja mainiosta koulutusjärjestelmästä ja sen sellaisesta. Eräs saksalainen reissaaja kertoi opiskelleensa psykologiaa yliopistossa: "Kyllä minä tiedän, miten huonosti asiat Suomessa ovat, kun puhutaan sosiaalisista ongelmista." Noniin...

Mutta on myös ilahduttavan paljon niitä, jotka eivät ensimmäisenä täräytä ilmoille sitä valitettavan tyypillistä itsemurhatilastotietämystään. Suomi tiedetään muun muassa Tarja Turusesta ja - hyvin ajankohtaisesti - hyvästä (heh heh) taloustilanteestaan.

Uusiseelantilaisista en kirjoita vielä mitään muuta kuin että jopas on hullua ja hämmentävää porukkaa! Palaan näihin kiiveihin joskus myöhemmin.

~

So many stories and travel plans around you.

"No plan is the best plan." I agree!

"You are the first Finn I've ever met." Surprise, surprise.