Merta edempänä olosta

Työloma Uudessa-Seelannissa on osaltani ohitse. Lätkäisen tähän kiivityylisesti sekavan ja satunnaisen ryöpsähdyksen mieleeni tupsahtaneita ajatuksia ja oivalluksia, joista saattaa (tai ei todellakaan saata) olla hyötyä ja iloa Uuteen-Seelantiin (työlomalle) halajaville.

Hullut kiivit. Kiivit ovat rentoa ja joustavaa porukkaa. Ota ilo irti! Kiivit ovat valmiita joustamaan säännöissä ja asetuksissa. Toinen puoli kolikkoa kuitenkin on, että rentous ja joustavuus saattaa johtaa helposti hämmentäviin ja sekaviin tilanteisiin. Kiivit eivät aina ota elämää niin kovin vakavasti - usein riittää, että homma menee vähän sinne päin.

Wellingtonin markkinoilla

Farmers' market. Löydät paikallisten viljelijöiden ja käsityöläisten miehittämiä markkinoita lähes joka kaupungista ja kylästä lähes minä viikonpäivänä tahansa. Vihannekset ja hedelmät ovat edullisempia sekä tietenkin paikallisia ja tuoreita. Keskittämällä vihannes- ja hedelmäostokset näille markkinoille voi säästää melkoisen summan rahaa. Tismalleen sama kurkku voi maksaa supermarketissa $3 ja markkinoilla $1. Vihannes- ja hedelmävarastojen täyttämisen lisäksi markkinat ovat parhaimmillaan mainioita ruokailupaikkoja. Ovat myös ehkäpä parhaimpia paikkoja tuliaisten ostamiseen! Henkilökohtainen kolmen kärki: Hawke's Bay Farmers' Market, Rotorua Night Market ja Otago Farmers Market.



Bin Inn pelastaa ruoanlaittoa rakastavan reissaajan! Kuljin tietämättäni tämän Punnitse ja säästä -tyylisen kaupan ohi monessa kaupungissa, mutta Taupossa kurkkasin kaupan etuovelta sisään ja se oli yksi parhaita uteliaita kurkkauksia! Kun et halua kantaa puolen kilon sokeripussia ympäri Uutta-Seelantia tai haluat maustaa ruokasi jollakin muulla kuin suolalla ja pippurilla, mene Bin Inniin. Löysin Taupon Bin Innistä muuten salmiakkiakin!

Hintataso. Uusi-Seelanti on hintava maa. Turistihoukutukset ovat liioitellun hintaisia, sillä "kerran täällä vain käydään!" -mentaliteetilla varustetut turistit laskuvarjohyppäävät, laskevat koskea, uivat delfiinien kanssa ja käyvät ihmettelemässä valaita helikopteriajeluilla, oli hinta mitä tahansa. Tällaiset toki ovat omasta tahdosta riippuvia kuluja, mutta kun pitää kuitenkin syödä ja juoda ja sitä aurinkorasvaakin pitäisi ostaa lisää.

BBH-jäsenyys. Pidättäydyin pitkään jääräpäisesti sitomasta itseäni minkäänlaisiin jäsenyyksiin tai etukortteihin. Tajusin kuitenkin melko nopeasti, että on täysin järjetöntä olla liittymättä BBH-verkostoon. Ja niin minä lopulta luovutin ja ostin itselleni BBH-kortin, joka maksoi itsensä moninkertaisesti takaisin. On melkoisen viisas teko ostaa yöpymisalennuksiin sekä muunlaisiin turistihoukutusalennuksiin oikeuttava BBH-kortti heti ensi tilassa, jos aikoo matkustaa Uudessa-Seelannissa yli kuukaudenkaan ajan ja suunnittelee yöpyvänsä hostelleissa. Huomattava enemmistö Uuden-Seelannin hostelleista kuuluu BBH-verkostoon eli melkeinpä mihin vain mennessäsi saat muutaman dollarin alennuksen joka yöstä. Niin, tämä on niin tätä: hinnathan ne nousevat vaan entisestään, kun lähes kaikilla reissuajilla on se BBH-kortti, mutta minkäs teet.

Bussipassit. Uuden-Seelannin suurimmat bussiyhtiöt, Nakedbus ja InterCity, tarjoavat monenlaisia bussipassivaihtoehtoja. InterCity myy passeja tuntikohtaisesti ja Nakedbus matkakohtaisesti. Oma kymmenen matkan bussipassi maksoi tuntuvassa alennuksessa ollessaan $168 eli matkustin bussilla todella hyvään hintaan kymmenen matkan ajan! Nakedbussilla on usein erilaisia alennuksia - kannattaa seurata kotisivuja.

Liftaus. En oikein tiedä, mitä mieltä siitä lopulta olisin. Omat kokemukseni ovat olleet ainoastaan myönteisiä ja olen ollut iloinen saadessani mahdollisuuden koettaa tällaistakin matkustustapaa. Mutta, mutta.

Mielikuva liftauksesta Uudessa-Seelannissa on hieman liian ruusuinen: sanovat, että liftaus on turvallista ja helppoa. Tämän illuusion johdosta tienvarret kuhisevat kyytionneaan koettavia reissareita. Helppoa liftaus kyllä on, mutta aina ei ole onnea matkassa. Päätin muutaman ikävän tai ikävästi päättyneen liftaustarinan kuultuani ja karmivia uutisia sanomalehdistä luettuani olla liftaamatta yksin. Ja lopulta päätin olla liftaamatta enää ollenkaan.



Kansallisuudella on väliä. Työpaikka kiivifarmilla oli yhden päivän sijasta kaksipäiväinen, sillä en ollut Saksasta. Sain työpaikan Taupon hostellista, sillä en ollut Saksasta. Sain työpaikan Nelsonin hostellista, sillä olin Suomesta. Karrikoiden.


Kaupunginkirjastot. Tietokoneeni ei halunnutkaan reppureissata ja niin minusta tuli noin puolivälissä matkaa kaupunginkirjastojen metsästäjä. (Tarkkaavaisimmat ehkä huomasivat, että vaikka itse tekstit olivatkin ääkkösillä varustettuja, vastaukset olivat usein ääkkösettömiä. Melko aikaavievää tuo ääkkösten kanssa kirjoittaminen ulkomaisella näppäimistöllä...) Miksi tuon tämän esille? No, en ollut ainoa epäonninen vaan tapasin matkan aikana aivan liian monta hämmentynyttä tai toivotonta reissaajaa käsissään joko oudosti käyttäytyvä tai odottamattomasti rikki mennyt tietokone. Ja se selittämättömästi rikkoutuneiden älypuhelimien valtameri oli myös melko vaikuttava! Uusi-Seelanti tuntuu olevan bermudan kolmio tietokoneille ja älypuhelimille. Mutta siis, onneksi on näitä kaupunginkirjastoja, joista huomattava osa antaa käyttää nettiä ilmaiseksi.

Mikä ettei on erittäin hyvä kysymys tässä maassa matkaillessa. Mikä ettei saattaa viedä sinut moniin ikimuistoisiin paikkoihin ja tilanteisiin. Uusi-Seelanti, mikä ettei!

~

My working holiday is over. What I learned? Kiwis are nutters. I love their farmers' markets, though! Hitchhiking is easy but might not be as safe as people expect it to be. I got some jobs just because I wasn't from Germany. True story. I also learned that why not is a damn good question!

Saarista pohjoisemmalla

Sain mahdollisuuden sohvasurffata Wellingtonissa viime Wellington-vierailulla tapaamani virolaisneidin luona. Sohvasurffauksessa kiehtovinta on, että saatat löytää itsesi melko odottamattomista paikoista ja tilanteista. Minä löysin itseni muun muassa Wellingtonin yliopiston syöpätutkimuslaboratioriosta tutkijantakki päällä ja tyylikkäät suojalasit silmillä tuijottamasta monttu auki, kun sohvasurffausemäntäni ruokki soluja!

Olin todella onnekas Pohjoissaarelle siirtymisen ajankohdan kanssa, sillä heti seuraavana päivänä Uutta-Seelantia riepotteli trooppisen syklonin jäänne, minkä seurauksena Eteläsaarta paukuttivat maanvyörymiä ja huomattavia tulvia aiheuttaneet rankkasateet sekä talojen kattoja repivät tuulet. Samat sateet ja tuulet aiheuttivat tuntien viivästymisiä Cookin lahden lauttaliikenteessä (puhumattakaan, millaisia nuo lauttamatkat itsessään mahtoivat olla). Syklonin rippeet kiusasivat myös Pohjoissaarta lähes koko matkalta: Wellingtonin keskustassa syntyi pari talojen asukkaat evakkoon pakottavaa maanvyörymää ja muun muassa Aucklandin keskusta tulvi pitäen huolen sekasorron syntymisestä. Ei edes haitannut, vaikka Wellingtonkin sai osansa syklonista, sillä olin kuitenkin suunnitelmieni mukaisesti taas turvallisesti Pohjoissaarella.

Syklonin jämien väistyttyä Wellington oli jälleen tyyni ja aurinkoinen. Viikko Wellingtonissa kului tehden ja nähden kaikkea sitä, mikä viime kerralla ei onnistunut. Ja vielä jäi paljon rästiin! Ensi kerralla sitten.

~

Second time in Wellington was heaps better.

Taidetta kadulla

Uuden-Seelannin isoimmat kaupungit, erityisesti Christchurch ja Wellington, ovat katutaidebongarin taivaita.

Nelson

Chch

Chch

Chch

Chch

Dunedin

~

Spotting street art especially in Chch and Wellington keeps you busy.

TranzAlpine

Sanovat, että junamatka Eteläsaaren länsirannikon ja itärannikon välillä on yksi maailman hienoimpia. Juna luikertelee hienoissa paikoissa - sellaisissakin, mitä ei muulla tavoin tavallinen turisti näkisikään! Vaikka kilometrejä taitetaan vain 223, vie matka kuitenkin noin neljä ja puoli tuntia.

 Olisin voinut junailla toisetkin neljä ja puoli tuntia!

~

TranzAlpine train trip from the west coast of South Island to the east coast of South Island. Not bad!

Fox & Matheson

Kävin pyörähtämässä Foxin jäätiköllä. Eteläsaaren länsirannikolla sijaitsee sievästi vierekkäin kaksi turistien ulottuvilla olevaa jäätikköä: Fox ja Franz Jozef. Valintoja, valintoja. Fox voitti minut puolelleen, sillä samalla vierailulla olisi mahdollista käydä kurkistamassa Lake Mathesonia - järveä, joka on niin tyyni, että järven edessä avautuvia Etelä-Alppeja voi tuijotella tuplana.

Matkalla jäätikölle - sademetsän läpi

Kävelyretki jäätikön luokse stoppasi valtavaan punaiseen vaara-kylttiin. Oli kuulemma hukkumis- ja putoavien kivenlohkareiden allejäämisvaara. Ei tämä kuitenkaan edes harmittanut, sillä matka itsessään oli jo ihan mahtava!

Foxin jäätikön ja sademetsän kaverikuva

Seuraavana päivänä oli Lake Mathesonille reippailun vuoro. Sademetsässä samoilun sijaan käveltiinkin autotiellä, mikä sekunnin verran mietitytti, että miten turvallista tämä tämmöinen nyt on, kunnes muistin, missä olen - kylässä, jossa on asukkaita vain nimeksi, eivätkä autoilevat turistitkaan saa aikaan kovinkaan raskasta liikennettä tiellä.

Järvellä vieraillessa peilikuvaa turmelemassa eivät olleet tuuli tai sade vaan järvessä ilakoivat vesilinnut! Siellä me turistit sitten kärsivällisesti odotimme, että vesilinnut siirtyisivät sivummalle. Siirtyivät lopulta, ja kamerat lauloivat kuorossa.

~

Good times on the west coast of the South Island. Walking through the rain forest to reach the Fox Glacier and visiting Lake Matheson. 

Takakesä

Olen jatkanut Eteläsaaren kiertämistä takakesän kourissa. Hiki lentää ja aurinkorasvaa kuluu!

Queenstown, Queenstown... greisibailaajien ja extremeurheilijoiden ehdoton tukikohta. Kaksi päivää Queenstownia riitti vallan mainiosti kun ei tuo villi juhliminen tai benjihyppääminen kiinnostanut.

Wanaka - Mt Aspiring kansallispuiston kyljessä sijaitseva, hyvistä pyöräily- ja päivävaellusreiteistään tunnettu syyskaupunki. Sanovat, että Wanaka on parhaimmillaan lehtien kellastuessa. Satuin sopivasti paikalle!

Keskellä ei yhtään mitään sijaitseva pikkuruinen, noin 300 asukkaan Lake Tekapo - tähtiharrastajien mekka. Kolme päivää kuluivat ihastellessa maisemia niin Tekapo-järven rannalla kuin Mt Johnin huipullakin.

Tekapo

~

Leaves are turning yellow but the summer weather continues.

Toisessa päässä

Eteläsaaren eteläreunassa sijaitseva Invercargill on yllättävän mahtipontinen ja koristeellinen kaupunki. Hämmentävän leveät ja loputtoman pitkät kadut ja keskustaan ripotellut patsaat ja rakennukset muistuttavat neuvostoliittolaista kaupunkisuunnittelua. Tilaa on!

Paikallisten kiivien ystävällisyys ja mentaliteetti on merkillepantavan erilaista - vilpittömämpää. Tiedättekös, on sitä muodollista ystävällisyyttä ja sitten sitä aidomman sorttista ystävällisyyttä. Tällaista aitoutta taisin todistaa viimeksi ihan alkumatkastani Northlandissa steppaillessani. (Toki pidän mielessä sohvasurffausverkostoon kuuluvan joukon mahtavia ihmisiä, mutta tämä porukka painii eri sarjassa.)

Pysähdyin Invercargilliin pariksi päiväksi matkallani Te Anauun. Urbaani mahtipontisuus vaihtui luonnon mahtipontisuuteen Te Anauta kohti körötellessä. Ja entäpä Te Anau sitten? Mahtava!

Päivät täyttyivät muun muassa vanhojen tuttujen tapaamisilla sekä pienillä ja vähän isommilla päiväretkillä. Fiordlandin kansallispuistoa on tullut ihasteltua niin lyhytelokuvan avulla kuin koko päivän kestäneellä bussi+vene+kävely -retkellä.

Ylistävät adjektiivit loppuvat kesken kuvaillessa, miten upea tuo Fiordlandin kansallispuistoa ilmasta käsin kuvaava puolituntinen filminpätkä oli. Tämä kolkka Uutta-Seelantia on ihan käsittämättömän upea!

 

Uskollinen matkaseuralaiseni aurinko lähti mukaani myös Milford Soundin vuonolle, jossa vuotuisia sademääriä mitataan metreissä millimetrien ja senttimetrien sijaan. 

~

Invercargill doesn't offer much natural attractions but urban scenery is rather interesting to explore. After Invercargill I went to Te Anau. Te Anau and its surrounding areas such as Fiordland National Park are again all about natural attractions.

Milford Sound left me speechless. Milford Sound gets around 7 meters of rainfall per year. Guess who had a nice warm sunny day in Milford Sound? ME!

Syksyn sininen taivas

Rautatieasema

Riveittäin pieniä kahviloita ja edullisia ravintoloita. Aina uuden kadunkulman takaa tupsahtelevia gallerioita ja museoita sekä ihania pieniä kauppoja. Dunedinissa viihtyisi pidemmänkin ajan!

Aikaisen aamun iloja

~

Dunedin is a great city!

Pingubongailua

Ennen etelän Edinburghiksi kutsuttavaa Dunedinia pysähdyin hetkeksi Oamaruun lähinnä bongailemaan pingviinejä. 

Näettekö kuvassa merestä nousevat ja rannalla tepastelevat pingviinit? En minäkään. 

Pingviinit rantautuvat vasta pimeän tultua ja kameran salama on se paras keino varmistaa, että pingviinit säikähtävät ja pahoittavat mielensä, eivätkä tepastelekaan rannalla sijaitseville pesäluolilleen ruokkimaan poikasiaan. 

Onneksi rannan pesäalueella onnisti ja näimme pesien tuntumassa steppailevia pingviinejä.

Taskulampun valossa poseerausta

Pingupongailua voi harrastaa joko maksullisesti tai ilmaiseksi. Rannalle rakennettu pingviinikeskus pyytää aika kasan dollareita samasta lystistä, mitä voi harrastaa parin sadan metrin päässä ihan ilmaiseksi ja ihan villissä luonnossa.

~

Blue penguins!

Myrskyn jälkeen

...on poutasää!

Akaroa oli ajoittain yllättävän syksyinen. Melkoinen matalapainekin kävi viistämässä Eteläsaaren itärannikkoa katkaisten sähköt kahdeksi päiväksi ja katkaisten ainokaisen niemimaalta pois vievän tien päiväksi. Sanovat, että tuollaiset jylläävät kerran sadassa vuodessa. Semmoinen syksyn aloitus minulla, että terkkuja vaan syksyisestä Uudesta-Seelannista!

Myrskyn jälkeinen aamutaivas oli sininen ja ilma tyynempi kuin aikoihin. Täydellinen ilma purjehtimiselle!

Hostellin omistaja vie turisteja kolmen tunnin purjehdusretkille bongailemaan Banksin niemimaalta löytyviä pingviinejä, delfiinejä, hylkeitä ja albatrosseja. Ja minulle tämä lysti oli taas ilmaista, kiitos hostellissa siivoamisen.

Näimme myös kaksi sinipingviiniä, mutta olivat liian vikkeläliikkeisiä kuvattaviksi.
Sellainen eläintarha eteläisellä Tyynellämerellä.

~

Once in a century storm and two days without electricity.

Banksin niemimaalla

"Ja tätä aluetta voisimmekin kutsua oikeaksi supertulivuoreksi!" eläytyi bussikuski mikrofoniinsa ajaessaan alas serpentiinitietä kohti Akaroan kylää. Tämä supertulivuori on tosin nähnyt parhaat päivänsä jo ajat sitten, toisin kun Taupon supertulivuori, joka joku kaunis päivä päättäessään räjähtää pyyhkäisee koko Uuden-Seelannin kartalta.

Näkymät kahden tunnin maitohapottavan kiipeämisen jälkeen

Ranskalaistyylinen Akaroa on pikkuruinen noin 700 asukkaan kylä. Lomasesongin huipun aikana väkiluku pyörii jossain 10 000 asukkaan molemmilla puolilla. Ranskalaiset perustivat Akaroaan siirtokunnan 1838 ja kaksi vuotta myöhemmin alueelle saapui ranskalaisia siirtolaisia. Vaikka britit vetivätkin pidemmän korren Uuden-Seelannin valloittamisessa ja hallitsemisessa, on Akaroa kuitenkin säilyttänyt ranskalaistyylisyytensä.

Lomailu vaihtuikin sitten kahteen eri työhön: työskentelen hostellissa siivoajana ja vastapuolella katua sijaitsevassa ravintolassa tarjoilijana. Minua koetettiin suostutella työskentelemään vielä purjeveneelläkin ja kahvilastakin olisin saanut töitä. Purjeveneelle olisin mennyt mielelläni jos siellä työskentely ei olisi vaatinut joukkoa erilaisia erikoisjärjestelyjä ja jos miehistönä olosta olisi saanut parempaa palkkaa. Vastapäinen ravintola tarvitsi kipeästi kiireapulaista muutamaksi päiväksi ja tuumasin, että voisihan tuota koettaa jos vain ottavat töihin nollakokemuksella!

~

Pretty and tiny Akaroa. Working for my accommodation and also as a waitress.

Rauha

Rauha, joka tekee kuitenkin levottomaksi.
En ole oikein osannut olla nyt, kun voisin nauttia työloman lomaosuudesta ihan hyvällä omallatunnolla.

Ajatus Eteläsaaren kiertämisen aloittamisesta niin sanotusti ihan vain turistina Nelsonin työrupeaman jälkeen rauhoitti mieltäni etenkin niinä työpäivinä, kun minun olisi pitänyt olla koko päivän ajan viidessä eri paikassa hostellialueella. "No kohta jatkan matkaa ja nautin edes hetken siitä, että voin vain olla." Mutta entä jos minä en kuitenkaan osaa vain olla?!

Päätin päättäväisesti olla selaamatta työpaikkasivustoja ja jatkaa työtöntä elämää ja kiertää Uutta-Seelantia vain turistina sellaisena olemisen tuottamista alkuhankaluuksista huolimatta.

Ja sitten tilanne muuttui jälleen odottamattomasti. Lähetin kolmen yön petivarauksen sähköpostitse erääseen Akaroan hostelliin ja sain hetken kuluttua varausvahvistuksen. Ja sitten sain myöhemmin samana päivänä samasta hostellista uuden sähköpostin, jossa minua pyydettiin työskentelemään majoitusta vastaan varaamikseni päiviksi ja muutamaksi päiväksi vielä siihen päälle. Mikä ettei jos töitä tarjotaan!

 ~

But what if I struggle being "just" a tourist? Hard life.

Use alternate route

182 kilometriä ja kolme tienvarresta poimintaa myöhemmin istuin saksalaisen liftauskaverini ja viimeisen kuskimme kanssa Christchurchin keskustan laitamalla sijaitsevassa kahvilassa. Kahvilan työntekijät pyysivät paidatonta, kengätöntä ja oikeaa paketissa olevaa jalkaansa linkuttavaa nuorta herraa pistämään paidan päällensä, mutta nuori herra sanoi unohtaneensa vaatteensa sekä muunkin omaisuutensa ystävänsä luokse. Noniin.

Christchurch, tuttavallisemmin Chch, on ollut minulle kaupunki, jossa minun olisi pakko pysähtyä voidakseni organisoida itseni kaupungin vieressä sijaitsevalle Banksin niemimaalle. Kuultuani kerta toisensa jälkeen muiden matkailijoiden nurinoita siitä, miten onneton ja alakuloinen Chch on, mielikuva tuosta epäonnisesta kaupungista oli saanut mielessäni jo niin järkälemäiset mittasuhteet, että kurkkua kuristi jo vain ajatuskin siitä, että minun pitäisi viettää ainakin yö tai pari jossakin niin ikävässä paikassa kuin Chch.

Ja sitten minä yllätyin hurjan positiivisesti! Minä näen Chchssa kehityksen, toivon, mukautumisen, idearikkauden ja kokeilunhaluisuuden. Katukuvassa näkee, että ihmiset ovat oivaltaneet ottaa ilon irti siitä, että paljon on pitänyt aloittaa ihan alusta. Niin konkreettisesti kuin henkisestikin. Ollaan luovia ja yritetään ja kokeillaan mahdollisuuksien mukaan.

Aikoinaan pahoin vaurioituneessa keskustassa sijaitseva Restart-niminen alue on korttelillinen kävelykadun molemmin puolin ripoteltuja kontteja, joiden sisällä on pankkeja, kahviloita, ravintoloita ja myymälöitä.

Toisella puolella keskustaa voi löytää hieman samankaltaisen alueen, Gap Fillerin. Olen valtavan ihastunut ihmisten tapaan täyttää uudelleen se tila, minkä maanjäristys kerran ravisteli entiseen tapaan käyttökelvottomaksi.

Minä en näe tämän päivän Chchia surullisena ja toivottomana vaan päinvastoin, kaupunkina, jossa on nyt mahdollisuus olla luova ja kokeileva.

Oransseista tötteröistä ja rakennustyömaita rajaavista aidoista tai itse rakennustyömaista ei saateta päästä eroon vielä pitkiin aikoihin, mutta rakennustyömaiden ympäristöä voi piristää pienelläkin panostuksella.

~

Christchurch, full of hope! Always think positive.

Vuoria ja valaita

Kaikoura on pikkuruinen kaupunki valtavan upeissa maisemissa meren rannalla. Kaikourassa on mahdollisuus nähdä valaita ihan rannikon tuntumassa ja onnistuinpa minäkin bongaamaan pari valasta rannalla istuessani.

Valaiden bongailun lisäksi noin 11 kilometrin kävelyreitti Kaikouran niemimaan ympäri tarjoaa hienoja maisemia ihasteltavaksi.

Nyt asuttamani hostelli on mahtava ja hostellissa asustelevat reissaajat myös! Eilisillan kohokohta oli shared dinner (sujuvasti suomennettuna yhteinen illallinen). Niin paljon niin hyvää ruokaa, ettei ole tosikaan!

Pääsinpä minäkin koettamaan
sushirullien tekoa!

Hieman tavallista koreampi
punajuurisalaatti.

Illallisen päätteeksi saimme vielä ihastella lähes hostellin piha-aidat palamaan sytyttänyttä tulishowta.

~

Lovely, beautiful and peaceful Kaikoura! All good!