You snore!

Olen ollut onnekas tavatessani matkani aikana läjäpäin mukavia ihmisiä ja kukapa nyt ei tykkäisi viettää aikaa mukavien ihmisten ja valloittavien persoonien seurassa. Mutta vaikka kuinka sitä viihtyisikin, niin voi väsy iskeä, kun kasvot ympärillä vaihtuvat jatkuvalla syötöllä. Kohtasin oman aallonpohjani äskettäin. Olo on kuin rikkinäisellä nauhurilla: toistat samoja faktoja itsestäsi ja kotimaastasi päivästä toiseen ja nyökyttelet samoille väsyneille vitseille ja faktoille joko kotimaastasi tai muiden kotimaista ja lopulta haukottelet sinua vastapäätä innoissaan suomen kielellä kiroilevalle reissaajalle. "Minäkin osaan suomea!" No näemmä!

Rikkinäisenä kasettinauhurina toimimisen lisäksi vähissä oleva oman rauhan ja ikioman tilan puute on alkanut kaivella. Ei sillä, ettenkö olisi tiennyt, mitä tuleman pitää, kun päätin lähteä työlomalaiseksi Uuteen-Seelantiin. Tiesin, että oma rauha ja tila tulevat olemaan kortilla, mutta pitkässä juoksussa sekin voi väsyttää. Entä jos minua ei juuri tänään kiinnostakaan tavata yhtään uutta reissaajaa? Entä jos minä en jaksa jälleen kerran tavata nimeäni? Entä jos minä en jaksakaan lähteä tänään rannalle muiden mukana?

Ja se oma tila, oivoi. Erityisesti uuteen hostelliin mennessä saat aina ensimmäisenä etsiä tupaten täynnä olevista jääkaapeista itsellesi sen pienen sopen omille ruoillesi ja muistathan pitää huolen, että joka perhanan porkkana on merkitty nimelläsi tai et enää löydä niitä sieltä jääkaapin toiseksi alimman hyllyn oikeasta takakulmasta. Vai oliko se sittenkin vasen takakulma? Äh, hei, joku on siirtänyt ne nimeämäsi porkkanat ylähyllylle toisen reissaajan maitopurkin taakse. No onneksi sentään vielä löytyvät jääkaapista!

Juuri kun aloin pohtia työnhaun lomassa, että koettaisin löytää itselleni huoneen kimppakämpästä täältä Nelsonista, jotta saisin edes hieman enemmän sitä kaipaamaani omaa tilaa ja rauhaa, minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus saada ihan oma huone ja kylpyhuone käyttööni muutamaksi viikoksi. Olin jo sanomassa heippoja hostellin pomolle rinkka selässäni aikomuksenani muuttaa toiseen hostelliin viettämään uutta vuotta toisella puolella Nelsonin keskustaa, kun 10 minuuttia myöhemmin seisoinkin reppuineni valtavassa omakotitalossa toisessa kädessäni kotiavain ja toisessa puhtaat lakanat.

Asetuttuani taloksi sain soiton eräästä kaupungissa sijaitsevasta hostellista, johon olin lähettänyt työhakemuksen koskien hostellin vastaanottovirkailijan paikkaa. Pomo olisi ollut valmis palkkaamaan minut pelkän työhakemuksen ja puhelun perusteella, mutta en minä nyt niin sponttaani ole, etten kävisi ensin tarkistamassa, millainen hostelli ja sen henkilökunta on. Kävin kurkkaamassa hostellin ja kyselemässä lisää yksityiskohdista koskien työtä. Seuraavana aamuna aloitin työt, mutta tutkiskelen ja tunnustelen tilannetta vielä hieman. Reppureissareiden puskaradio on nopea ja tehokas, ja antoi pohtimisen aihetta koskien kyseistä hostellia työympäristönä.

~

I've got a low phase in my travelling. I'm fed up with being like a broken tape recorder. "Yes, I am from Finland. Yes, my name is spelled this and that way. Yes, I know, New Zealand is freaking expensive country." Also, everything around you changes all the time and that is surprisingly tiring.

I had a chance to move to normal house and stay there for couple of weeks for free just because there are still some hospitable people in this world. After moving to this house I got a call from a hostel down the street. I got a work as a receptionist in this hostel and started working there the next day. I'm not 100 % sure yet, though. Job itself is good but working environment might turn out to be a problem.

Aurinkoinen Nelson

Nelson ylpeilee Uuden-Seelannin aurinkoisimman kaupungin tittelillä Blenheimin rinnalla. Nelson on kahviloilla ja ravintoloilla sekä taidegallerioilla päällystetty vilkas meren rannalla sijaitseva kesäkaupunki.

Tulin Nelsoniin viettämään joulun ja uudenvuoden. Viettävät täällä päin joulua 25. päivä joulukuuta, joten minulle tutumpi 24. päivä joulukuuta kului melkolailla kuten mikä tahansa päivä. Aaton aatto, jouluaatto sekä joulupäivä sisälsivät aurinkoa ja hiekkaa varpaissa.

Huomaa varvassandaalit! 

Joululahja jenkkireissaajalta

Hyvää joulua!

25. päivä kului Kaiteriterin rannalla sekä Abel Tasmanin kansallispuistossa brittireissaajan kanssa tallustellessa. Abel Tasman on Uuden-Seelannin pienin, mutta kenties vaikuttavin kansallispuisto.

Kaiteriteri

Abel Tasman

~

What a different Christmas! Warm and sunny days and once again beautiful beaches.

Onnellinen Blenheimissä

Tulen muistamaan Blenheimistä auringon ja lämmön, minut iloiseksi tekevät Kerikeristä tutut reissaajat ympärilläni ja yhden parhaista syntymäpäivistäni.

Tulen myös muistamaan henkilökohtaisen maanpäällisen taivaani: kirsikkafarmin! Rakastan kirsikoita! Reissukaverini vei minut aina iltaisin salaa Blenheimin laidalla sijaitsevalle kirsikkafarmille, jossa hän työskenteli ja minähän otin ilon irti! Farmilla kasvoi viittä eri kirsikkalajiketta ja voin kertoa, että olivat melkoisen hyviä!

 

Kirsikoiden päivittäisen ahmimisen lisäksi teimme ja näimme paljon ja monenmoista. Viikko Blenheimissä kului aivan liian nopeasti.

Paahteinen Blenheim ja hieman
hakusessa oleva joulufiilis!

~

Cherries! So much cherries! And happiness!

Not so well in Wellington

Aina Wellingtonia ajatellessani mielessäni on pyörinyt kuva todella, todella kovan tuulen ja sateen muodostamasta kauniista sekasorrosta ja harmaudesta. Ei ei, en kuitenkaan päässyt todistamaan tuulennopeuksia, joiden ansiosta voisi nojata ilmaan michaeljacksonmaisesti enkä myöskään joutunut kaivamaan sadetakkiani rinkkani pohjalta. Wellington oli tyyni ja aurinkoinen!

Neljä päivää Wellingtonissa kuluivat pääosin voimia keräten. Hostellihuoneessa neljän saksalaisen lisäksi majaa pitänyt chileläispoika oli jopa pelottavan innostunut läsnäolostani ja voi miten tuo innostus vaihtui niin nopeasti raskaisiin, pitkiin huokauksiin ja lopulta puhumattomuuteen, kun poika ei ottanut uskoakseen, että minä olin hieman kipeä. Tottakai minun olisi pitänyt kiivetä hänen kanssaan näköalapaikalle Mt Victorialle, käydä toisella mäellä Wellingtonin kasvitieteellisessä puutarhassa, lähteä ensi-iltaan katsomaan uusinta hobittipätkää ja myös käydä greisibailaamassa kaupungin yöelämässä. Kohtelias kieltäytyminen lukuisista aktiviteeteista kuumemittaria heiluttaen ei näyttänyt välittävän oikeanlaista viestiä. Rankin suorittamani aktiviteetti oli vierailu Te Papa -museoon.

Te Papa onnistui innostamaan
vähän väsyneempääkin reissuajaa.

Viimeisenä päivänä ennen seuraavan aamun lauttamatkaa olo oli jo terve ja vietin viihtyisän illan Wellingtonin yliopistossa työskentelevän virolaisen nuoren naisen kanssa, jonka yhteystiedot olin saanut jo ennen Uuteen-Seelantiin saapumistani opiskelukaveriltani. Kiitos seuralaiseni paikallistuntemuksen viimeinen ilta Wellingtonissa sujui mukavasti.

Seuraavan aamun lauttamatka Eteläsaarelle sujui mutkitta. Lautta kulki ajallaan yhä vain tyynessä ja aurinkoisessa säässä. Paikalliset sanovat, että lauttamatka Wellingtonin ja Pictonin välillä voi olla parhaimmillaan, tai pahimmillaan, yksi maailman rankimpia. En päässyt todistamaan sitäkään sekasortoa!

Ensimmäinen näkymä Eteläsaaresta

Lauttamatkan kohokohta: näin delfiinejä! Kolme eri delfiiniporukkaa kävi saattamassa meitä lauttamme lipuessa eteläsaaren röpelöisen rannikon lomassa.

~

Wellington is a nice and relatively small place. Unfortunately I was a bit sick most of the time. Even though I didn't see much I don't feel like I missed much as I was able to visit Te Papa museum and go around a bit more on the last day before taking a ferry.

Trip from Wellington to Picton (South Island) was good! Locals say it can be the roughest ride in the world. I couldn't have guessed it on my trip. Calm and beautiful, and dolphins!

Sohvasurffausta Napierissa

Eräänä päivänä löysin itseni miettimästä, että nyt riitti oleskelu Taupossa! Päätöstä ei puoltanut mikään yksittäinen tapahtuma tai edes tapahtumien sarja, vaan yllättäen nurkan takaa tullut tunne, että taas olisi aika pakata rinkka. Ja niin minä ilmoitin hostellin pomolle ja purjeveneen kipparille että iso kiitos kaikesta, mutta meikämandoliino jatkaa matkaa.

Siirsin tukikohtani kolmeksi päiväksi Pohjoissaaren itärannikolle, Napieriin. Napierissa minua odotti aivan ihastuttava sohvasurffausemäntä aivan ihastuttavalla asuinalueella aivan ihastuttavassa talossa aivan ihastuttavan kämppiksen ja aivan ihastuttavien kolmen ranskalaisen sohvasurffaajan kanssa! Ja mihinkäpä me niistä saksalaisista pääsisimme; seuraamme liittyi myöhemmin samana päivänä myös vielä yksi sohvasurffaaja viettämään viikonloppua Napierissa.

Muuten! Ratkaisin vihdoinkin tyypillisen suomalaisen ruoan valmistamiseen liittyneen ikuisuusongelman koskien erilaisten ruokien suomalaisuutta! Surffausemäntä pyysi minua valmistamaan tyypillistä suomalaista salaattia lauantai-iltana järjestettäviin grillijuhliin. Jaa että suomalaista salaattia? Niin sanotusti perinteisen suomalaisen ruoan ideoiminen ja valmistaminen ulkomailla noin ylipäätäänkin on jo haaste! Koin pienen ahaa-elämyksen ja pyöräytin rosollin! Ei taaskaan mikään puhtaasti suomalainen ruoka, mutta tarpeeksi suomalainen näin toiselta puolelta maailmaa katsottuna. Ja onhan se joulukin ihan kohta.

Elelin nuo kolme kesäpäivää hymy korvissa ympäri vuorokauden. Saimme mahdutettua hurjasti tekemistä ja näkemistä jokaiseen päivään kuitenkaan juoksematta holtittomasti ympäriinsä. Viikonlopun ehdoton kohokohta oli auringonnousun näkeminen Te Mata-nimisen vuoren huipulta. Ei ollut mikään helppo suoritus herätä iloisten parin tunnin yöunien jälkeen, mutta onnistuimmepa vain tavoitteessamme nähdä auringonnousu ensimmäisten joukossa maailmassa.

Ihasteltuamme auringonnousua kurvasimme Hastingissa järjestettävälle ulkoilmatorille syömään aamupalaa. Viikonlopun jännittävin juttu oli vehnänorasshotti! Eräällä kojulla survottiin ruohoa pienen lihamyllyn tapaisen koneen läpi ja tuloksena syntyneen mehun pitäisi olla erittäin terveellistä ja vaikka mitä mahdollista! Surffausemäntämme tarjosi meille shotit. Vaikuttava makuelämys, mutta en joisi toista kertaa.

Oli valtava sääli jättää Napier ja nuo mahtavat tyypit taakse, mutta vielä olisi pyörähdettävä Wellingtonissa ennen kuin Pohjoissaari vaihtuisi Eteläsaareen.

~

Couchsurfing in summery Napier! I would have loved to stay longer but Wellington was already waiting for me.

Meitä ja muita

Sen lisäksi, että olen ihmetelly ja ihastellut kaikkea, mitä Uusi-Seelanti minulle tarjoaa, olen myös ihmetellyt ja ihastellut kaikkia matkani varrella tapaamiani ihmisiä.

Juuri lukion/ammattikoulun tai vastaavan päättäneitä nuoria sankareita ja sankarittaria.
Opiskelut suorittaneita ja työttömän arjen vastaaottamisen sijasta matkustamaan lähteneitä.
Työttömäksi jääneitä ja matkustamaan lähteneitä.
Itsensä irtisanoneita matkahaaveitaan toteuttavia.
Uuteen-Seelantiin opiskelemaan tulleita.
Ikuisuusmatkailijoita.
Ja niin monia muita.

Ympärillä leijailee paljon erilaisia matkasuunnitelmia ja matkakertomuksia. Toiset reissaajat laativat aikataulullisesti tiukkoja ja joustamattomia matkasuunnitelmia: yö siellä, toinen täällä, juosten läpi Uuden-Seelannin! Toiset sen sijaan elävät iloisesti päivän kerrallaan: "Ei suunnitelmaa on paras suunnitelma." Omat suunnitelmani ovat niinkin tiukat, että olen päättänyt tallustella molemmilla pääsaarilla. 

Lähes jokaiselle tähän mennessä tapaamalleni reissaajalle minä olen se ensimmäinen heidän tapaamansa suomalainen. Suomikuva on ajoittain sysisynkkä ja minä teen kaikkeni valistaakseni ihmisiä yöttömistä öistä ja mainiosta koulutusjärjestelmästä ja sen sellaisesta. Eräs saksalainen reissaaja kertoi opiskelleensa psykologiaa yliopistossa: "Kyllä minä tiedän, miten huonosti asiat Suomessa ovat, kun puhutaan sosiaalisista ongelmista." Noniin...

Mutta on myös ilahduttavan paljon niitä, jotka eivät ensimmäisenä täräytä ilmoille sitä valitettavan tyypillistä itsemurhatilastotietämystään. Suomi tiedetään muun muassa Tarja Turusesta ja - hyvin ajankohtaisesti - hyvästä (heh heh) taloustilanteestaan.

Uusiseelantilaisista en kirjoita vielä mitään muuta kuin että jopas on hullua ja hämmentävää porukkaa! Palaan näihin kiiveihin joskus myöhemmin.

~

So many stories and travel plans around you.

"No plan is the best plan." I agree!

"You are the first Finn I've ever met." Surprise, surprise.

Aurinkoinen Uusi-Seelanti

Minulla on ollut ilo ja onni tutustua tähän mennessä hyvinkin aurinkoiseen Uuteen-Seelantiin. Täällä viettämiini päälle kahteen kuukauteen on mahtunut vain kourallinen sadepäiviä ja toinen kourallinen pilvisiä päiviä. 

Mutta. Uuden-Seelannin yllä paistavan auringon kanssa ei ole leikkimistä. Aurinko täällä on vaarallinen. Ei uskoisi, miten vaarallinen aurinko onkaan kun katsoo missä Uusi-Seelanti sijaitsee. Ei aurinko nyt niin voimakkaasti täällä voi paistaa, eihän? Paitsi että paistaapa vain. Etelänavan alueella vallitsee otsonikato ja häiriö otsonikerroksessa ulottuu Uuteen-Seelantiin asti. Tämän johdosta auringonpaiste grillaa hetkessä. Grillaa. Olen nähnyt niin pahoja auringonpaisteen aiheuttamia palovammoja täällä, ettei ole tosikaan. Järkyttäviä vaurioita!

Minulla ei ollut ennen Uuteen-Seelantiin saapumista pienintäkään aavistusta siitä, miten voimakas auringonpaiste Uudessa-Seelannissa olisi. Mietin viime kesänä rannalla gradukirjallisuutta lukiessani, että hankinpa ainakin varoiksi kunnon suojan mahdollista auringonpaistetta vastaan ruskettamalla itseni jo valmiiksi. Höpönpöpön. Komeasti paloin minäkin ensitöikseni maahan saavuttuani. En tosin yhtä pahoin kuin esimerkiksi eilen purjeveneellä tapaamani sveitsiläisreissaaja, jota minun teki ihan pahaa katsoa. Säteily saa aikaan aikamoista tuhoa suojaamattomalla iholla.

Vinkki Uuteen-Seelantiin matkaaville: 50+ aurinkorasva, kunnolliset aurinkolasit ja päähine eivät ole liioittelua kesäkuukausien ulkopuolellakaan. Sanovat, että joka kolmannella uusiseelantilaisella on ihosyöpä. Ei mikään pieni juttu. 

~

Sun in NZ is a real evil. Protect yourself or welcome skin cancer. 

Sea legs

Viikko veneellä takana. Jo! Työpaikkani on teräksinen, 10-metrinen ja 12-tonninen. Työalueeni on Uuden-Seelannin suurin, Singaporen kokoinen kraaterijärvi. Olen todella, todella iloinen saadessani mahdollisuuden oppia purjehtimaan.

Matkalla työpaikalle

Aamut siivoan hostellia pitääkseni petini ilmaisena ja päivät purjehdin Taupon järvellä. Olen oppinut vesillä olosta ja purjehtimisesta hirmu paljon. Vaikka jokaisen reissun päämäärä onkin sama, jokainen kierros on kuitenkin yllättävän erilainen. Joinakin päivinä tuuli on niin voimakas, että kiidämme järven halki niin kenossa, että turistien varpaat viistävät vettä ja toisina päivinä tuulta ei ole nimeksikään, joten emme voi purjehtia, vaan joudumme päristelemään moottorin avulla maorikaiverruksille. 

Opin joka päivä jotain uutta. Purjeveneen ohjaamisen, purjeiden nostamisen ja laskemisen, veden värien tarkkailemisen sekä tuulen tunnustelun lisäksi olen myös oppinut, että miehistön jäsenenä olen valokuvauksen kohteena. Se on hemmetin hämmentävää. Toiset ottavat minusta kuvia vaivihkaa ja toiset tulevat avoimesti kameroineen luokseni. Höpsöt turistit.

Hämmentävää on myös, miten nopeasti veneellä viettämäni aika alkoi aiheuttaa keinunnan tunnetta ollessani maalla. Huomasin keinunnan ensimmäisen kerran muutaman päivän päästä illalla kylpyhuoneessa hampaita harjatessani. Seuraavana iltana keinunta tuli mukaan suihkuun. En tiedä, miten tätä kutsutaan suomeksi, mutta täällä se on sea legs. Kippari neuvoi syömään inkivääriä keinunnan tunteeseen. 

~

What a great experience to work on a sailboat! Enjoying my time on Lake Taupo. 

Taupo trap

Valitsin tietämättäni melkoisen hyvän hostellin työpaikaksi, sillä hostellin pomolla on erittäin hyvät välit Taupon turistien kanssa työskentelevien tahojen kanssa. Niin hyvät, että mainitsemalla olevani töissä juuri tässä hostellissa voin ottaa ilmaiseksi osaa joihinkin Taupon turistiaktiviteetteihin.

Aloitin Taupon järvellä purjehtimisella. Hyppäsin toisen hostellin työntekijän kanssa veneeseen keksipaketti kiitoksenani. Päivä oli aurinkoinen, mutta niin tuulinen, että aluksi minua vähän jopa hirvitti olla kyydissä! Tuulen voima väänsi venettä ajoittain sivuttaissuunnassa juuri niin paljon kuin köli vain antoi myöden.

Minulle jo itse purjehtiminen oli mainio tapa viettää aurinkoinen päivä Taupossa, mutta purjeveneellä oli myös päämäärä. Vene vie turisteja kolmesti päivässä ihmettelemään eräässä kallioseinämässä komeilevia maorikaiverruksia. Vain päälle 30 vuotta vanhat kaiverrukset ovat lahja maoreilta Taupon asukkaille. Ja voi, miten helppo turisteja onkaan tällä rahastaa!

Veneen kippari nappasi minut apulaisekseen veneen kulun rauhoituttua. Näin siinä sauman kysyä jos kippari vaikka tarvitsisi pysyvää apulaista kierroksilleen. Sovimme, että tulisin heti seuraavana päivänä uudestaan. Ja niin minä sitten hilpaisin venesatamaan seuraavana päivänä ja aloitin työt!

Työnkuvani kattaa melkeinpä kaiken mahdollisen juomien tarjoilemisesta veneen ohjaamiseen. Pääasiallinen tehtäväni on kuitenkin pitää turistit iloisina. Helppoa!

~

I just found out that I am working in a right hostel when it comes to taking part in different tourist activities for free. Cruise on Lake Taupo for free? Yes please!

I tried my luck with getting a job on the boat and actually got one! Now I am also a crew member on a tourist boat.

Tulivuorten vieressä, järven rannalla

Ja niin minä vaihdoin kaupunkia Rotoruasta Taupoon.

Päätin koettaa onneani jälleen uuden hostellityön saamisessa viikon varoitusajalla. Lähetin sähköpostia neljään hostelliin Taupossa ja kaksi hostellia näytti välittömästi vihreää valoa. Ilmainen sänky ja muuta mukavaa ainakin kahdeksi viikoksi!

Vaikka työ hostelleissa onkin helppoa ja leppoisaa ja kätevä tapa säästää rahaa, olen vähän tuumannut, että voisin koettaa etsiä itselleni muunlaistakin työtä Tauposta. Nyt asuttamani hostelli ei ole työhostelli, joten työt eivät taida tällä kertaa kävellä luokseni.

Tänään meidän neljän siivoustiimiläisen jengi käveli Uuden-Seelannin kaikkein vierailuimmalle nähtävyydelle, Huka Fallsille. Huka Falls on rykelmä peräkkäisiä vesiputouksia. Eivät kovin korkeita, mutta voimakkaita kyllä. Yli 200 000 litraa sekunnissa. Mutta että kaikkein vierailluin Uudessa-Seelannissa? Mikä turisteja vaivaa? Niin no, siellähän mekin olimme pällistelemässä...

~

Cleaning my way through New Zealand. This time in Taupo. Free bed for at least two weeks, yay!

Vaaravyöhykkeiden kaupunki

Olen viihtynyt nämä lähes kaksi viikkoa vaaravyöhyke-kylteillä vuoratussa Rotoruassa erinomaisesti. Iso kiitos kuuluu toki mahtavalle siivoustiimillemme ja muille hostellissa yön tai muutaman yöpyneille reissaajille, mutta Rotorua kaupunkina itsenäänkin on oikein mukava paikka oleskella ja touhuta. Kaupungin laidalla sijaitsee myös valtava punapuumetsä,jossa on tarjoilla merkittyjä reittejä puolen tunnin ja kahdeksan tunnin kestoisten kävelykierrosten välillä. Kesä on jo nurkan takana ja säät ovat olleet suotuisia kaupungin ahkeraan mylläämiseen.

Kävimme juhlistamassa saksalaisen reissaajan kandidaatiksi valmistumista polynesialaisessa kylpylässä. Hintavimmalla lipulla pääsimme köllöttelemään neljässä ulkosalla sijaitsevissa erilämpöisessä altaassa (36-42 ˚c). 42-asteinen allas tuntui tosin ennemminkin noin suunnilleen sata-asteiselta. Hirmuinen polttelu ja hiki! Kolme tuntia sujahtivat siivillä.

Vinkki Rotoruassa vieraileville: Lady Janen jäätelöbaarista saa melkoisen hyvää jäätelöä. Yksi pienen elämäni parhaita jäätelötötteröitä sisälsi hunajajäätelöä, sitruunajuustokakkujääteöä, vaahterasiirappia, kermavaahtoa ja pähkinämurskaa.

Kohta onkin taas aika pakata rinkka. 

~

Rotorua is a very nice town to spend some time but it's time to move on again. Time flies, gotta go!