You snore!

Olen ollut onnekas tavatessani matkani aikana läjäpäin mukavia ihmisiä ja kukapa nyt ei tykkäisi viettää aikaa mukavien ihmisten ja valloittavien persoonien seurassa. Mutta vaikka kuinka sitä viihtyisikin, niin voi väsy iskeä, kun kasvot ympärillä vaihtuvat jatkuvalla syötöllä. Kohtasin oman aallonpohjani äskettäin. Olo on kuin rikkinäisellä nauhurilla: toistat samoja faktoja itsestäsi ja kotimaastasi päivästä toiseen ja nyökyttelet samoille väsyneille vitseille ja faktoille joko kotimaastasi tai muiden kotimaista ja lopulta haukottelet sinua vastapäätä innoissaan suomen kielellä kiroilevalle reissaajalle. "Minäkin osaan suomea!" No näemmä!

Rikkinäisenä kasettinauhurina toimimisen lisäksi vähissä oleva oman rauhan ja ikioman tilan puute on alkanut kaivella. Ei sillä, ettenkö olisi tiennyt, mitä tuleman pitää, kun päätin lähteä työlomalaiseksi Uuteen-Seelantiin. Tiesin, että oma rauha ja tila tulevat olemaan kortilla, mutta pitkässä juoksussa sekin voi väsyttää. Entä jos minua ei juuri tänään kiinnostakaan tavata yhtään uutta reissaajaa? Entä jos minä en jaksa jälleen kerran tavata nimeäni? Entä jos minä en jaksakaan lähteä tänään rannalle muiden mukana?

Ja se oma tila, oivoi. Erityisesti uuteen hostelliin mennessä saat aina ensimmäisenä etsiä tupaten täynnä olevista jääkaapeista itsellesi sen pienen sopen omille ruoillesi ja muistathan pitää huolen, että joka perhanan porkkana on merkitty nimelläsi tai et enää löydä niitä sieltä jääkaapin toiseksi alimman hyllyn oikeasta takakulmasta. Vai oliko se sittenkin vasen takakulma? Äh, hei, joku on siirtänyt ne nimeämäsi porkkanat ylähyllylle toisen reissaajan maitopurkin taakse. No onneksi sentään vielä löytyvät jääkaapista!

Juuri kun aloin pohtia työnhaun lomassa, että koettaisin löytää itselleni huoneen kimppakämpästä täältä Nelsonista, jotta saisin edes hieman enemmän sitä kaipaamaani omaa tilaa ja rauhaa, minulle tarjoutui ainutlaatuinen tilaisuus saada ihan oma huone ja kylpyhuone käyttööni muutamaksi viikoksi. Olin jo sanomassa heippoja hostellin pomolle rinkka selässäni aikomuksenani muuttaa toiseen hostelliin viettämään uutta vuotta toisella puolella Nelsonin keskustaa, kun 10 minuuttia myöhemmin seisoinkin reppuineni valtavassa omakotitalossa toisessa kädessäni kotiavain ja toisessa puhtaat lakanat.

Asetuttuani taloksi sain soiton eräästä kaupungissa sijaitsevasta hostellista, johon olin lähettänyt työhakemuksen koskien hostellin vastaanottovirkailijan paikkaa. Pomo olisi ollut valmis palkkaamaan minut pelkän työhakemuksen ja puhelun perusteella, mutta en minä nyt niin sponttaani ole, etten kävisi ensin tarkistamassa, millainen hostelli ja sen henkilökunta on. Kävin kurkkaamassa hostellin ja kyselemässä lisää yksityiskohdista koskien työtä. Seuraavana aamuna aloitin työt, mutta tutkiskelen ja tunnustelen tilannetta vielä hieman. Reppureissareiden puskaradio on nopea ja tehokas, ja antoi pohtimisen aihetta koskien kyseistä hostellia työympäristönä.

~

I've got a low phase in my travelling. I'm fed up with being like a broken tape recorder. "Yes, I am from Finland. Yes, my name is spelled this and that way. Yes, I know, New Zealand is freaking expensive country." Also, everything around you changes all the time and that is surprisingly tiring.

I had a chance to move to normal house and stay there for couple of weeks for free just because there are still some hospitable people in this world. After moving to this house I got a call from a hostel down the street. I got a work as a receptionist in this hostel and started working there the next day. I'm not 100 % sure yet, though. Job itself is good but working environment might turn out to be a problem.