Toisessa päässä

Eteläsaaren eteläreunassa sijaitseva Invercargill on yllättävän mahtipontinen ja koristeellinen kaupunki. Hämmentävän leveät ja loputtoman pitkät kadut ja keskustaan ripotellut patsaat ja rakennukset muistuttavat neuvostoliittolaista kaupunkisuunnittelua. Tilaa on!

Paikallisten kiivien ystävällisyys ja mentaliteetti on merkillepantavan erilaista - vilpittömämpää. Tiedättekös, on sitä muodollista ystävällisyyttä ja sitten sitä aidomman sorttista ystävällisyyttä. Tällaista aitoutta taisin todistaa viimeksi ihan alkumatkastani Northlandissa steppaillessani. (Toki pidän mielessä sohvasurffausverkostoon kuuluvan joukon mahtavia ihmisiä, mutta tämä porukka painii eri sarjassa.)

Pysähdyin Invercargilliin pariksi päiväksi matkallani Te Anauun. Urbaani mahtipontisuus vaihtui luonnon mahtipontisuuteen Te Anauta kohti körötellessä. Ja entäpä Te Anau sitten? Mahtava!

Päivät täyttyivät muun muassa vanhojen tuttujen tapaamisilla sekä pienillä ja vähän isommilla päiväretkillä. Fiordlandin kansallispuistoa on tullut ihasteltua niin lyhytelokuvan avulla kuin koko päivän kestäneellä bussi+vene+kävely -retkellä.

Ylistävät adjektiivit loppuvat kesken kuvaillessa, miten upea tuo Fiordlandin kansallispuistoa ilmasta käsin kuvaava puolituntinen filminpätkä oli. Tämä kolkka Uutta-Seelantia on ihan käsittämättömän upea!

 

Uskollinen matkaseuralaiseni aurinko lähti mukaani myös Milford Soundin vuonolle, jossa vuotuisia sademääriä mitataan metreissä millimetrien ja senttimetrien sijaan. 

~

Invercargill doesn't offer much natural attractions but urban scenery is rather interesting to explore. After Invercargill I went to Te Anau. Te Anau and its surrounding areas such as Fiordland National Park are again all about natural attractions.

Milford Sound left me speechless. Milford Sound gets around 7 meters of rainfall per year. Guess who had a nice warm sunny day in Milford Sound? ME!

Syksyn sininen taivas

Rautatieasema

Riveittäin pieniä kahviloita ja edullisia ravintoloita. Aina uuden kadunkulman takaa tupsahtelevia gallerioita ja museoita sekä ihania pieniä kauppoja. Dunedinissa viihtyisi pidemmänkin ajan!

Aikaisen aamun iloja

~

Dunedin is a great city!

Pingubongailua

Ennen etelän Edinburghiksi kutsuttavaa Dunedinia pysähdyin hetkeksi Oamaruun lähinnä bongailemaan pingviinejä. 

Näettekö kuvassa merestä nousevat ja rannalla tepastelevat pingviinit? En minäkään. 

Pingviinit rantautuvat vasta pimeän tultua ja kameran salama on se paras keino varmistaa, että pingviinit säikähtävät ja pahoittavat mielensä, eivätkä tepastelekaan rannalla sijaitseville pesäluolilleen ruokkimaan poikasiaan. 

Onneksi rannan pesäalueella onnisti ja näimme pesien tuntumassa steppailevia pingviinejä.

Taskulampun valossa poseerausta

Pingupongailua voi harrastaa joko maksullisesti tai ilmaiseksi. Rannalle rakennettu pingviinikeskus pyytää aika kasan dollareita samasta lystistä, mitä voi harrastaa parin sadan metrin päässä ihan ilmaiseksi ja ihan villissä luonnossa.

~

Blue penguins!

Myrskyn jälkeen

...on poutasää!

Akaroa oli ajoittain yllättävän syksyinen. Melkoinen matalapainekin kävi viistämässä Eteläsaaren itärannikkoa katkaisten sähköt kahdeksi päiväksi ja katkaisten ainokaisen niemimaalta pois vievän tien päiväksi. Sanovat, että tuollaiset jylläävät kerran sadassa vuodessa. Semmoinen syksyn aloitus minulla, että terkkuja vaan syksyisestä Uudesta-Seelannista!

Myrskyn jälkeinen aamutaivas oli sininen ja ilma tyynempi kuin aikoihin. Täydellinen ilma purjehtimiselle!

Hostellin omistaja vie turisteja kolmen tunnin purjehdusretkille bongailemaan Banksin niemimaalta löytyviä pingviinejä, delfiinejä, hylkeitä ja albatrosseja. Ja minulle tämä lysti oli taas ilmaista, kiitos hostellissa siivoamisen.

Näimme myös kaksi sinipingviiniä, mutta olivat liian vikkeläliikkeisiä kuvattaviksi.
Sellainen eläintarha eteläisellä Tyynellämerellä.

~

Once in a century storm and two days without electricity.

Banksin niemimaalla

"Ja tätä aluetta voisimmekin kutsua oikeaksi supertulivuoreksi!" eläytyi bussikuski mikrofoniinsa ajaessaan alas serpentiinitietä kohti Akaroan kylää. Tämä supertulivuori on tosin nähnyt parhaat päivänsä jo ajat sitten, toisin kun Taupon supertulivuori, joka joku kaunis päivä päättäessään räjähtää pyyhkäisee koko Uuden-Seelannin kartalta.

Näkymät kahden tunnin maitohapottavan kiipeämisen jälkeen

Ranskalaistyylinen Akaroa on pikkuruinen noin 700 asukkaan kylä. Lomasesongin huipun aikana väkiluku pyörii jossain 10 000 asukkaan molemmilla puolilla. Ranskalaiset perustivat Akaroaan siirtokunnan 1838 ja kaksi vuotta myöhemmin alueelle saapui ranskalaisia siirtolaisia. Vaikka britit vetivätkin pidemmän korren Uuden-Seelannin valloittamisessa ja hallitsemisessa, on Akaroa kuitenkin säilyttänyt ranskalaistyylisyytensä.

Lomailu vaihtuikin sitten kahteen eri työhön: työskentelen hostellissa siivoajana ja vastapuolella katua sijaitsevassa ravintolassa tarjoilijana. Minua koetettiin suostutella työskentelemään vielä purjeveneelläkin ja kahvilastakin olisin saanut töitä. Purjeveneelle olisin mennyt mielelläni jos siellä työskentely ei olisi vaatinut joukkoa erilaisia erikoisjärjestelyjä ja jos miehistönä olosta olisi saanut parempaa palkkaa. Vastapäinen ravintola tarvitsi kipeästi kiireapulaista muutamaksi päiväksi ja tuumasin, että voisihan tuota koettaa jos vain ottavat töihin nollakokemuksella!

~

Pretty and tiny Akaroa. Working for my accommodation and also as a waitress.